Perinteinen ruoka Itävallan Alpeilla: Mitä syödä vaelluksella

Kun on viettänyt tunteja polulla, vatsasi alkaa tehdä päätöksiä. Kun vuoristomaja ilmestyy näkyviin, haluat vain jotain kuumaa, täyttävää ja jo matkalla olevaa.

■ Tiroler Gröstl – Paistettuja perunoita naudanlihan tai pekonin, sipulien ja paistetun kananmunan kera. Rapea, suolainen ja syvästi tyydyttävä.
■ Käsespätzle – Pehmeitä munanuudeleita kerrostettuna sulatetun juuston ja rapeiden sipulien kanssa. Rikas, lohdullinen ja parhaiten nautittuna hitaasti pitkän kiipeämisen jälkeen.
■ Käseknödelsuppe – Juustoknöödeliä kuumassa liemessä. Yksinkertainen, lämmittävä ja yllättävän täyttävä.
■ Pekoni-, sipuli- ja kermaviilipiirakka – Ohut ja rapea, usein kuvailtu alppien versiona pizzasta. Yleinen majataloissa Etelä-Tirolin lähellä, ja vaarallisen helppo syödä yhdellä istumalla.

Mitä tahansa valitsetkin, se on juuri sitä, mitä kehosi toivoi.

Jälkiruoka Itävallan Alpeilla on yksinkertainen, lämmin ja hyvin ansaittu. Tuntien vaeltamisen jälkeen jokin makea tuntuu vähemmän herkulta ja enemmän osalta palkintoa.

■ Kaiserschmarrn – Kuohkeita revittyjä pannukakkuja, jotka on ripoteltu tomusokerilla ja tarjoillaan hedelmäkompotin kanssa. Suuri, täyttävä ja syystä kuuluisa.
■ Apfelstrudel – Ohut leivonnainen, joka on kääritty maustettujen omenoiden ja rusinoiden ympärille, yleensä tarjoillaan lämpimänä ja häviää nopeasti.
■ Germknödel – Pehmeä hiivataikina, joka on täytetty luumuhillolla ja päällystetty unikonsiemenillä ja voilla. Makea, lohdullinen ja yllättävän tyydyttävä.
■ Kuchen ja kakut – Yksinkertaisia kotitekoisia kakkuja odottamassa mökkien tiskillä. Ei mitään hienoa — vain erittäin tervetullutta.

Täällä ylhäällä jälkiruoka on hyvä tekosyy istua hieman pidempään ennen kuin suuntaa takaisin ulos.

Pitkän kävelyn jälkeen parhaat juomat ovat niitä yksinkertaisia. Sellaisia, jotka viilentävät, saavat sinut hymyilemään eivätkä vaadi liikaa kysymyksiä. Itävaltalaisilla vuoristomajoilla on muutamia klassikoita, jotka tekevät tämän erittäin hyvin.

■ Almdudler – Itävallan kuuluisa yrttilimsa. Kevyt, kupliva ja hieman makea. Jos vuorilla olisi oma talojuoma, se olisi tämä.
■ Skiwasser – Kirkkaan pinkki sekoitus sitruuna- ja vadelmasiirappia. Näyttää hieman villiltä, maistuu raikkaan makealta ja toimii jostain syystä täydellisesti vaelluksen jälkeen.
■ Apfelspritz (Apfelsaft gespritzt) – Omenamehua sekoitettuna kivennäisveteen. Raikas, ei liian makea ja yksi turvallisimmista — ja suosituimmista — valinnoista listalla.
■ Spezi – Cola kohtaa appelsiinilimsan. Kuulostaa oudolta, maistuu tutulta ja katoaa yleensä nopeammin kuin odotettiin.
■ Radler – Olutta sekoitettuna limonadiin. Kylmä, helppo ja parasta nauttia, kun saappaat ovat jo pois jalasta ja suurimmat kiipeämiset ovat takana.

Nämä juomat eivät ole päätösten tekemistä varten. Ne ovat istumista, hengittämistä ja maisemista nauttimista hieman pidempään.

Muutaman aterian jälkeen vuorilla alat huomata kaavan. Ruoka on täyttävää. Annokset ovat runsaita. Kukaan ei näytä olevan huolissaan kevyistä lounaista tai pienistä annoksista. Se ei ole sattumaa.

Elämä Itävallan vuorilla on aina ollut fyysistä. Pitkät päivät ulkona, jyrkät polut, vaihteleva sää — ihmiset tarvitsivat ruokaa, joka piti heidät lämpiminä, vahvoina ja liikkeessä. Aterioilla oli tehtävä. Siksi vuoristoruoka perustuu yksinkertaisiin aineksiin, jotka ovat järkeviä täällä. Perunat, leipä, juusto, maitotuotteet ja ruokalajit, jotka voidaan valmistaa hyvin pienissä keittiöissä. Ei mitään herkkää, ei mitään monimutkaista — vain ruokaa, joka toimii, kun olosuhteet eivät aina ole suotuisat.

Vaeltajille tämä perinne tekee yhä juuri sen, mitä sen oli tarkoitus tehdä. Tuntien jälkeen polulla lämmin, täyttävä ateria ei ole vain mukava saada — se on juuri sitä, mitä kehosi pyysi. Ja kun olet kokenut sen muutaman kerran, kaikki käy täydellisesti järkeen.

Vuorilla ruoka ei ole koskaan pelkästään syömistä. Kyse on siitä, missä se tapahtuu. Vuoristomajat ovat luonnollisia kohtaamispaikkoja. Märät takit roikkuvat uunin lähellä, saappaat potkaistaan pöydän alle, ja reput muodostavat hiljaisen kasan nurkkaan. Kaikki näyttävät hieman väsyneiltä — ja erittäin tyytyväisiltä.

Ruokalistat ovat lyhyitä, keittiöt toimivat vuoriaikataululla, ja käteinen on usein edelleen turvallisin vaihtoehto. Mutta mikään tästä ei tunnu hankalalta. Se tuntuu olevan osa rytmiä. Saavut, istut, syöt, hengität taas. Kukaan ei kysy, kuinka pitkälle kävelit tai kuinka nopeasti olit. Se, että olet täällä, kertoo tarpeeksi. Ja jotenkin, lämpimän ruoan ja väsyneiden vaeltajien ympäröimänä, vuoret tuntuvat vähemmän vaativilta ja enemmän toivottavilta.

Mitä syöt vuorilla, riippuu paljon siitä, milloin olet siellä. Kesällä ruoka tuntuu hieman kevyemmältä. Tuore maito, juusto ja yksinkertaiset ruokalajit esiintyvät useammin, ja ateriat muotoutuvat pitkien, lämpimien vaelluspäivien ympärille. Syöt ulkona, kun voit, liikut hieman hitaammin ja viivyt pöydässä hieman pidempään.

Sään viiletessä ruokalistat muuttuvat. Keittoja ilmestyy useammin. Mykyt kasvavat suuremmiksi. Ruokalajit keskittyvät lämpöön ja mukavuuteen, suunniteltuina lyhyempiä päiviä ja kylmempää ilmaa varten. Reseptit eivät oikeastaan muutu — ne vain mukautuvat siihen, mitä kausi vaatii. Ja vaeltajana tunnet eron heti.